Hard rock -yhtyeitä maailmalta ja kotoa

Raskasta rokkia soittavia yhtyeitä on ja on ollut hyvin paljon. Monet niistä ovat olleet hyvin pitkäikäisiä ja menestyksekkäitä – joidenkin toisten jäädessä päiväperhosiksi.

Scorpions

Yksi merkittävimmästä hard rock -yhtyeistä on Scorpions, jonka erittäin lahjakas laulaja Klaus Meine esitellään tarkemmin artikkelissamme Hard rockin menestyneimmät solistit. Scorpions perustettiin jo vuonna 1965, mutta se nousi kuuluisuuteen vasta 1970-luvulla kerran jo hajottuaan ja aloitettuaan toimintansa uudelleen. Meine on toiminut yhtyeen laulajana jo yli 30 vuotta, vaikka vakavat ääniongelmat meinasivat hajottaa yhtyeen 1980-luvun alussa.

AC/DC

Toinen maailman mittakaavassa ehkä merkittävimmistä hard rock -yhtyeistä, AC/DC, on jälleen vuonna 2015 suurella maailmankiertueella ja esiintyy myös Suomen Hämeenlinnassa. Yhtyeellä onkin Suomessa hyvin laaja ihailijakunta, joka koostuu jo useammasta sukupolvesta AC/DC:n kuuntelijoita.Yhtyeen perustivat skotlantilaissyntyiset veljekset Malcolm ja Angus Young Australiassa vuonna 1973. Kyseessä on yksi maailman menestyneimmistä yhtyeistä yli 200 miljoonalla myydyllä albumillaan.

Hanoi Rocks

Suomesta on ponnahtanut esiin muutamia hyvin menestynyt raskaan rokin yhtye. Maailman laajuisesti tunnetuin niistä lienee ollut Hanoi Rocks, joka saavutti suuren suosion erityisesti Japanissa. Yhtyeen keulahahmot Mike Monroe ja Andy McCoy toimivat edelleen muusikkoina, mutta eivät juuri koskaan esiinny yhdessä.Hanoi Rocks perustettiin vuonna 1979 ja hajosi ensimmäisen kerran vuonna 1985 suuren suosion saaneen Europe A-Go-Go -konsertin ja Puolan kiertueen jälkeen. Yhtye ei yksinkertaisesti selvinnyt vuoden 1984 lopulla tapahtuneesta yhtyeen rumpali Razzlen (Nicholas Dingley) tapaturmaisesta kuolemasta. Yhtyeen historia ei kuitenkaan päättynyt tähän, vaan Hanoi Rocksin uusi kokoonpano soitti yhdessä 2001 – 2009. Hanoi Rocksin tyyliä on kutsuttu sekä glam punkiksi että melodiseksi hard rockiksi. Musiikin lisäksi voimakkaan vaikutuksen yleisöön on tehnyt heidän pukeutumis- ja meikkaustyylinsä.

Lordi

Toinen maailmalla hyvin tunnettu suomalainen raskaan rockin yhtye Lordi saavutti maineensa toisin kuin rock-yhtyeet tavallisesti: se voitti Eurovision-laulukilpailun vuonna 2006 kappaleellaan Hard Rock Hallelujah. Rovaniemeläinen Lordi oli kuitenkin aloittanut maailmanvalloittamisen jo vuonna 2002 menestyskappaleellaan Would You Love a Monsterman. Musiikillisen kiinnostavuutensa lisäksi Lordi on visuaalisesti erittäin mielenkiintoinen monsteriorkesteri, sillä yhtye esiintyy aina hirviöiksi pukeutuneena.