Hard rockin menestyneimmät solistit

Hard rock -genreen kuuluvan bändin laulajalta vaaditaan paljon. Hänen on oltava sekä vahvaääninen että olemukseltaan ja imagoltaan hard rock -skeneen sopiva. Ei ole aivan samantekevää, millainen on usein yhtyeen keulakuvaksi mielletty laulaja, sillä usein koko yhtyeen imago muodostuu pitkälti solistin mukaan.3515271-alice-cooper-11

Axl Rose

Valovoimaisista hard rock -genren laulajista monelle tulee ensimmäisenä mieleen Axl Rose, joka perusti huikeaan maailmanlaajuiseen maineeseen kohonneen Guns N’ Roses -yhtyeen yhdistämällä oman Hollywood Rose -yhtyeensä L.A. Guns -nimisen yhtyeen kanssa.W. Axel Rosen (oikealtaan nimeltään William Bruce Rose junior) lapsuus oli monella tavalla vaikea ja voidaan hyvällä syyllä sanoa, että musiikki pelasti nuoren Axlin joutumasta rikolliselle uralle. Hänen musiikillinen lahjakkuutensa havaittiin jo varhain ja hän aloitti laulajan uransa vain 5-vuotiaana kotipaikkakuntansa helluntaiseurakunnan kuorossa, sillä hänen isäpuolensa oli helluntailaissaarnaaja. Myöhemmin Axl alkoi ihailla rock-bändejä kuten Kiss, Aerosmith ja Led Zeppelin, millä on ollut suuri vaikutus hänen myöhempään uraansa. Vuonna 1962 syntynyt Axl on tällä hetkellä täysin vetäytynyt julkisuudesta.

Alice Cooper

Vincent Damon Furnier, taiteilijanimeltään Alice Cooper, aloitti maineikkaan uransa monipuolisena rock-muusikkona yhtyeensä Alice Cooper keulakuvana vuonna 1963 ja jatkoi uraansa yhtyeen hajottua bändinsä nimellä. Alice Cooperin yli 50 vuotta kestäneeseen uraan on mahtunut hyvin monia erilaisia musiikkityylejä glam rockista heavy metalliin. Hän on sekä laulutyylinsä että ulkoisen olemuksensa puolesta osoittanut suurta muuntautumiskykyä ja –halua, ja ovatpa hänen repertuaariinsa kuuluneet jopa herkät balladitkin.

Klaus Meine

Saksalainen Klaus Meine, rock-yhtye Scorpionsin laulaja ja sanoittaja vuodesta 1970, on yksi merkittävistä hard rock -laulajista karismaattisuutensa ja persoonallisen lauluäänensä vuoksi. Vuonna 1981 sekä yhtye että Meine joutuivat suureen kriisiin Meinen menetettyä äänensä. Leikkaushoito kuitenkin palautti äänen ja yhtye on koossa edelleen.